ABC-leikki


Leikin nimi
ABC-leikki
Leikin ohjeet
Leikille valitaan jokin teema esim. kasvit tai eläimet.

Piirretään kaksi viivaa noin 10 metrin päähän toisistaan, leikkialueen koosta riippuen.

Keskelle valitaan yksi vapaaehtoinen ja muut leikkijät asettuvat riviin toiselle viivalle. Keskellä oleva luettelee äänettömästi mielessään aakkosia. Joku muista leikkijöistä sanoo haluamallaan hetkellä "stop". Tällöin keskellä olija sanoo kirjaimen, johon jäi. Viivalla olevat koittavat keksiä teemaan sopivan sanan, joka alkaa tällä kirjaimella (ei saa olla samaa sana, joka on jo aiemmin sanottu).

Jos keksii sanan saa kävellä rauhassa "turvassa" toiselle viivalle. Jos ei keksi sanaa, pitää juosta toiselle viivalle. Tällöin keskellä olija koittaa ottaa leikkijää kiinni. Jos jää kiinni, hän jää keskelle ja keskellä olija pääsee muiden leikkijöiden joukkoon. Leikin ohjaaja (aikuinen) toimii tuomarina (voi hyväksyttää sanat) ja huolehtii muutenkin leikin sujuvasta toiminnasta.
Lisätietoja
Teema voi olla mikä tahansa käsiteltävä aihe liittyen esimerkiksi ympäristöopin tai vaikka matematiikan teemoihin.
Ilmoittaja
Opiskelijat
Sopii
  • 3-6 -vuotiaille
  • 7-12 -vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Hoksaamisleikit
  • Liikuntaleikit
  • Ulkoleikit
  • 5-15 minuuttia
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Ryhmän toiminta
  • Terveelliset elämäntavat
  • Teemaleikit (esim. vuodenajat, juhlat, jne.)

Tulosta