Ryhmien muodostaminen


Leikin nimi
Ryhmien muodostaminen
Leikin ohjeet
Tätä leikkiä käytetään ryhmien muodostamiseen. Leikkaa pahvista erilaisia kuvioita ja kiinnitä kuviot leikkijöiden selkään. Samoja kuvioita on niin monta, kuin ryhmään halutaan jäseniä. (Esimerkiksi viisi pallon muotoista, viisi neliön muotoista ja viisi kolmion muotoista kuviota.) Kun olet kiinnittänyt kuvat, pyydä leikkijöitä seisomaan piirissä niin, että kukaan ei vielä tiedä omaa kuviotaan. Anna leikkijöille alkumerkki, jonka jälkeen he saavat lähteä etsimään niitä, joilla on sama kuvio selässä kuin itsellä, mutta etsiessään he eivät saa käyttää puhetta. Kun ryhmät ovat koossa, voit antaa heille jonkin tutustumista edistävän keskustelunaiheen. Voit pyytää heitä esimerkiksi kertomaan oman nimensä, ikänsä ja kotikuntansa.
Lisätietoja
Tarvikkeet: Kartonkia tai pahvia, josta leikataan kuvioita. Teippiä, jolla kuviot kiinnitetään leikkijöiden selkään.
Ilmoittaja
Nuortennetti
Sopii
  • 3-6 -vuotiaille
  • 7-12 -vuotiaille
  • Yli 12-vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ryhmäyttämisleikit
  • 5-15 minuuttia
  • pieni sisätila (esim. luokka)
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • pieni ulkotila
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot
  • Ryhmän toiminta

Tulosta