Vahvuustassut


Leikin nimi
Vahvuustassut
Leikin ohjeet
Harjoituksessa vahvistetaan itsetuntoa ja ymmärrystä omista vahvuuksista ja opitaan lisää itsestä ja kavereista mediailmaisun keinoin.

1. kerta: Piirtäkää paperille omien käsien eli vahvuustassujen ääriviivat. Kädet voi myös valokuvata ja kuvat tulostaa. Kuvia voi tuunata mieluisaksi eri tekniikoita hyödyntäen.

2. kerta: Vanhempia pyydetään kirjoittamaan kuvan jokaiseen sormeen ihania asioita lapsestaan ja erilaisista asioista, joissa lapsi on hyvä. Vahvuudet voi kerätä esimerkiksi vanhempainillassa tai lasta noutaessa.

3. kerta: Luetaan vanhempien lapsistaan nimeämät vahvuudet ryhmässä. Samalla lapset saavat kertoa toisistaan myönteisiä asioita: miksi toinen on hyvä kaveri ja mitä hän osaa. Aikuinen auttaa tarvittaessa, jotta jokainen lapsi kuulee positiivisia ajatuksia itsestään. Joskus keskipisteenä oleminen tai itsestä kertominen muiden edessä voi olla vaikeaa. Tilannetta voi auttaa esimerkiksi ottamalla avuksi tutun pehmolelun tai ryhmän maskotin, jota lapsi pitää sylissään. Toiset kertovat pehmolelulle, millainen kaveri lapsi on ja millaisia asioita tämä osaa erityisen taitavasti. Kirjatkaa muistiin tai nauhoittakaa toisten lasten ajatuksia, jotta niihin voidaan palata myöhemmin. Äänitiedoston voi lähettää myös koteihin, jos se sopii ryhmälle.

4. kerta: Lapsi piirtää tehtävän päätteeksi oman kuvansa, joka liitetään vahvuustassuun. Aikuinen voi auttaa kirjoittamaan paperille lasten vahvuusajatuksia, jotka liitetään osaksi työtä.
Lisätietoja
Tavoite: Kannustaa tunnistamaan ja ilmaisemaan vahvuuksia, osallistaa perheet harjoitukseen.
Tarvikkeet: Paperia ja kartonkia, tusseja, äänentallennin kuten nauhuri tai tabletti, tarvittaessa pehmolelu.
Lähde: Mediatehtäviä varhaiskasvatukseen, MLL 2018
Ilmoittaja
MLL
Sopii
  • 3-6 -vuotiaille
  • 7-12 -vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot
  • Mediataidot

Tulosta