Viimeinen pari uunista ulos

Leikin ohjeet

Viimeinen pari uunista ulos -leikkiin tarvitaan pariton määrä leikkijöitä. Leikkijät asettuvat parijonoon. Pariton pelaaja (”leski”) menee parijonon eteen ja huutaa "Viimeinen pari uunista ulos!" Huudon kuultuaan takimmainen pari lähtee juoksemaan, kumpikin parin osapuoli omaa puoltaan eteenpäin tavoittaakseen parinsa. Huutaja saa katsoa taakseen ja lähteä liikkeelle vasta, kun juokseva pari ohittaa hänet. Huutaja yrittää saada toisen juoksijoista kiinni. Juoksijat taas yrittävät palata yhteen ilman, että huutaja saa heidät kiinni. Jos huutaja saa jommankumman kiinni, kiinniotetusta ja huutajasta tulee parijonon etimmäinen pari ja parittomaksi jääneestä pelaajasta tulee seuraava huutaja.[

Lisätietoja

Yksinkertaisimmillaan hipassa on kyse siitä, että yksi leikkijä on jäänyt ja yrittää ottaa muita kiinni. Kun kiinniottaja saa jonkun kiinni, tulee kiinnijääneestä uusi jäänyt. Uusi jäänyt ei saa heti ottaa kiinni vanhaa jäänyttä. Näinkin yksinkertainen leikki voi olla hauska, jos leikkijät osallistuvat siihen täydellä innolla. Samoin leikki voi tapahtua ympäristössä, kuten jossain suuressa rakennuksessa tai leikkipaikan rakennelmissa, joka tuo lisäväriä leikkiin.

Ilmoittaja

Anneli

Kategoriat

  • 7-12 -vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Liikuntaleikit
  • Ulkoleikit
  • 5-15 minuuttia
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot
  • Ryhmän toiminta