Värissi (väri)

Leikin ohjeet

Peili-leikistä muunneltu väriversio eli paimiolaisittain ”Värissi” on myös tuttu leikki vuosikymmenten takaa.
Leikin perusidea on sama, mutta peilin tilalla on vahti, joka sanoo jonkun värin sekä askelmäärän eteen tai taakse.
”Sininen kolme askelta eteenpäin.”
Kaikki, joiden vaatteissa on sinistä, saavat ottaa kolme askelta eteenpäin. Vahti voi myös määritellä askelten koon.
”Punainen, kaksi hiirenaskelta taaksepäin.”
”Keltainen, viisi jättiläisen askelta eteenpäin.”
Voittaja on se, joka ensimmäisenä koskettaa vahtia selkään ja huutaa oman nimensä.
Voittaja pääsee seuraavaksi vahdiksi.

Lisätietoja

Video on kuvattu osana Paimion Sähkömuseosäätiön vuonna 2021 toteuttamaa Leikkispitte-hanketta, jonka toteuttamista tuki Museovirasto. Kuvattu Paimion parantolan pia-alueella.
Samassa videossa on myös Peilissi-leikki.

Ilmoittaja

Leikkispitte Paimio

Kategoriat

  • 3-6 -vuotiaille
  • 7-12 -vuotiaille
  • Yli 12-vuotiaille
  • Kaikenikäisille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ulkoleikit
  • Alle 5 minuuttia
  • pieni sisätila (esim. luokka)
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • pieni ulkotila
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
Paikkakunta
Paimio
Kuvaajan nimi
Tuotantominuutit / Kari Paananen