Silmämurhaaja

Leikin ohjeet

Osallistujat istuvat piirissä ja sulkevat silmänsä. Ohjaaja kiertää ympyrää ja piirtää yhden
kerholaisen selkään rastin, jolloin tästä tulee silmämurhaaja. Sovitusta merkistä osallistujat
saavat lähteä liikkeelle / tai ryhmä istuu piirissä paikallaan. Silmämurhaaja murhaa / eli
kaataa uhrin katseellaan lattialle muita osallistujia vinkkaamalla silmää ja muut yrittävät
arvata kuka murhaaja on.
Murhaajan kynsiin joutuneet eivät voi arvata tai paljastaa murhaajaa. Jäljelle jääneet
pelaajat voivat epäillä, eli paljastaa murhaajan arvaamalla kuka hän on. Silloin pitää nostaa
käsi ylös ja sanoa: ”Epäilen”. Jonkun toisen pitää sanoa: ”Todistan”. Sen jälkeen heidän pitää
yhtä aikaa osoittaa epäilemäänsä henkilöä. Mikäli he osoittavat samaa ja osuvat oikeaan,
niin peli päättyy. Jos he osoittavat eri henkilöitä eli eri suuntaan tai ovat väärässä epäilyssä,
he joutuvat pelistä pois. Silmämurhaaja pyrkii murhaamaan kaikki pois pelistä.

Lisätietoja

Ilmoittaja

WAU ry

Kategoriat

  • 7-12 -vuotiaille
  • Yli 12-vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ryhmäyttämisleikit
  • Rauhoittavat leikit ja loppuleikit
  • 5-15 minuuttia
  • pieni sisätila (esim. luokka)
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • pieni ulkotila
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot