Lempiasiat muille tutuiksi

Leikin ohjeet

Lapset piirtävät pareittain toisistaan ääriviivoja mukaillen kokovartalokuvat omille isoille papereille. Kukin lapsi saa täydentää oman kuvansa haluamallaan tavalla. Tutkikaa ja etsikää yhdessä erilaisista lehdistä kuvia itselle mieluisista tai tärkeistä asioista. Kuvat leikataan irti ja liimataan osaksi kokovartalokuvaa. Kuvia voi myös etsiä ja tulostaa netistä tai piirtää itse.
Esitelkää omat työt muille kertomalla kuvien avulla itselle mieluisista asioista ja miksi ne ovat kivoja tai kiinnostavia. Kertomisen taustalle voi laittaa soimaan lapsen valitsemaa lempimusiikkia ja muuta sopivaa äänimaisemaa. Pohtikaa yhdessä, mikä lapsille mieluisia asioita yhdistää. Kun oma kuva on esitelty, toiset lapset ja aikuiset kertovat lapselle tästä kivoja asioita. Jos esillä oleminen tuntuu jännittävältä, lasta voi kehua esimerkiksi hänen lempilelulleen ja lapsi voi kuunnella vieressä. Jutelkaa, miltä tuntui kuunnella kivoja asioita itsestä ja kertoa niitä muille. Lasten kanssa voi tehdä myös äänityksen tai ryhmän oman radio-ohjelman tai podcastin, jossa lapset haastattelevat toisiaan ja kertovat itselle mieluisista asioista. Äänityksiä lapsille mieluista ja tärkeistä asioista voi jakaa vanhemmille. Mieluisten juttujen haastattelujen tekoa voi jatkaa kotona vanhempien ja muiden perheenjäsenten kanssa.

Lisätietoja

Tavoite: Tukea lapsen itsetuntemusta, harjoitella myönteisen palautteen antamista ja vastaanottamista.
Tarvikkeet: Erilaisia lehtiä, rullapaperia tai isoja arkkeja, piirustusvälineitä, saksia, liimaa, tabletti tai sanelin äänen tallentamiseen.
Lähde: Mediatehtäviä varhaiskasvatukseen, MLL 2018

Ilmoittaja

MLL

Kategoriat

  • 3-6 -vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ryhmäyttämisleikit
  • Mediataidot