Minä osaan, minä harjoittelen

Leikin ohjeet

Omia vahvuuksia käsittelevässä harjoituksessa lapset tunnistavat ja kertovat, mitä he osaavat mielestään hyvin tai missä he ovat taitavia. Lisäksi pohditaan, mitä haluaisi oppia tai millaisissa asioissa kehittyä. Asiat tai taidot voivat liittyä lempileikkeihin, mediasisältöihin tai muihin lapsen kiinnostuksen kohteisiin tai kaveritaitoihin. Lapset voivat haastatella toisiaan tai käydä parin kanssa aikuisen haastattelussa, jossa jutellaan ensin asioista tai taidoista, joissa ollaan hyviä, ja toiseksi asioista, joissa halutaan kehittyä ja oppia uutta. Kerro lapsille, että haastattelussa vastataan kahteen kysymykseen, joihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Tarkoitus on auttaa tunnistamaan omia taitojaan ja mitä lapsi haluaisi seuraavaksi oppia. Anna aikaa vastaamiseen, kannusta ja kehu. Auta tarvittaessa. Kirjaa lasten vastaukset muistiin harjoituksen seuraavaa vaihetta varten. Haastattelut voidaan tallentaa digivälineillä, jolloin niiden kuuntelu ja lasten kertomaan palaaminen jälkikäteen onnistuvat. Suunnitelkaa ja ottakaa yhdessä haastattelujen jälkeen kustakin lapsesta kaksi valokuvaa. Toinen tuo esille lapsen kertoman oman vahvuuden ja toinen asian, jonka haluaisi oppia tai taidon, jonka haluaisi saavuttaa. Lapset saavat itse suunnitella, miten haluavat tulla kuvatuiksi. Jo olemassa olevista ja tulevista vahvuuksista kuvataan muutama otos, joista lapsi saa itse valita mieleisensä. Mikäli kuva-aihe on hankala toteuttaa (esimerkiksi hiihtäminen) voi sopivaa kuvaa etsiä lehdistä tai netistä. Netin maksuttomia kuvapankkeja (Unsplash.com, Pixabay.com) tai Flickr-palvelun tai Googlen tarkennettua hakua ja käyttötarkoituksen määrittelyä voi hyödyntää kuvien etsinnässä. Kunkin lapsen kuvat omasta vahvuudesta ja oppimistoiveesta voidaan tulostaa näyttelyiksi seinälle, jakaa kotiin vietäviksi tai lisätä lapsen omaan kansioon.

Lisätietoja

Tavoite: Vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa, tunnistaa omia vahvuuksia ja unelmia.
Tarvikkeet: Muistiinpanovälineet, kamera, tarvittaessa tabletti tai nauhuri haastattelun tallentamiseen.
Lähde: Mediatehtäviä varhaiskasvatukseen, MLL 2018

Ilmoittaja

MLL

Kategoriat

  • 3-6 -vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Mediataidot